G1ngan turvin Ohuun

Mutun ginga-aiheiset sivut

Tarina

Ginga Nagareboshi Gin (Animen pohjalta)

Gohei ja Shiro ovat metsästämässä karhuja. Shiro näkee varjon metsässä ja alkaa murista sille. Gohei luulee sen olevan karhu, mutta Akakabuto yllättää heidät sivulta ja lyö Gohein vasemman korvan pois. Shiro hyökkää karhun kimppuun kiinnittääkseen sen huomion. Akakabuto lyö Shiron pois, mutta koira hyökkää uudelleen jonka jälkeen Gohei ampuu Akakabutoa ja osuu tämän oikeaan silmään. Karhu sekä Shiro putoavat molemmat rotkoon. Shiro menetti samalla henkensä, mutta karhu elää yhä.

Gohei koulutti Rikistä uuden metsästys koiran ja jatkaa tämän kanssa matkaansa. Akakabuton keskushermosto on vaurioitunut ja Gohein olisi päästettävä karhu tuskistaan ennenkuin se tappaa lisää kyläläisiä tai eläimiä. Riki ja Gohee lähtevät yhdessä metsälle (mukana myös Aka, Rikin poika ja Don.) Samaan aikaan kylässä, Ohussa, Daisuke niminen poika, 12 vuotias ilmoittaa vanhemmilleen, että hänen koiransa Fuji on saanut 3 tervettä pentua. Riki on niiden isä, ja yksi pennuista on Gin. Daisuken vanhemmat pyörittävät kylässä hiihtokeskusta ja motellia, jonka nimi on fujiwara. Vanhemmat saapuvat Fujin luo ja he näkevät aluksi ruskean ja valkoisen pennun (Hiyan ja Giyan) ja lopulta harmaan pennun jolla on mustat raidat selässä. Daisuke riemastuu kun huomaa raidat pennulla ja kertoo vanhemmilleen, että se on hyvän metsästyskoiran merkki. Daisuke heittää pennun ilmaan ja nimeää sen Giniksi. Daisuke kertoo vielä Akitan rakenteesta ja jää sitten hämmästelemään tiikeriraitaista pentua.

Metsällä yksi kylän miehistä yrittää selittää Goheille miten vaarallinen Akakabuto on. Riki löytää vainun ja Gohein ja toisen miehen saavuttua paikalle, huomaavat he yhden tapetun hiihtäjän makaavan verisenä lumihangessa. Riki hyppää äkkiä Goheen eteen ja alkaa vetämään tätä takin helmasta. Akakabuto hyökkää äkkiä kauempaa ja vahingoittaa toista miestä pahasti, Akan ja Donin se tappoi. Riki ja Gohei putoavat kallionrakoon lumen alle ja ovat siellä turvassa. Daisuke oli aikeissa kertoa Goheille Ginin syntymästä, mutta kun poika saapuu teltalle missä Gohein pitäisi olla, ei siellä ole kuin hänen tovereitaan. Daisuke lähtee teltalta ja ajaa eteen päin lumikelkalla. Vastaan tulee lauma miehiä kantamassa paareilla miestä joka oli Gohein kanssa. Mies sanoo Daisukelle, että Akakabuto tappoi vaarin ja Rikin. Daisuke ei usko tätä. Daisuke menee takaisin kotiin ja suoraan Fujin luo ja ottaa Ginin syliinsä puhuen sille. Daisuke sanoo, että Riki ei saa kuolla ennenkuin on nähnyt pentunsa. Gohein ja Rikin etsinnät lopetettiin lumimyrskyn takia. Akakabuto riehui yksin metsässä ja näki hallusinaation Goheista. Gohei ja Riki ovat lumen alla kallion kolossa. Mies ottaa lunta ja syö sitä ensin itse antaen sitten Rikille. Gohein jalka on pahasti haavoittunut eikä sillä voi seistä, Rikin selässä on syvät haavat eikä sekään ole hyvässä kunnossa. Gohei pelkää, että heidän elämänsä päättyvät kallion koloon, nälkään ja kylmyyteen. Gohee halaa rikiä sulkien silmänsä. Äkkiä, odottamatta hän avaa ne ja ottaa lihaveitsen kotelosta ja katsoo Rikiä. Gohei vannoo elävänsä ja tappavansa Akakabuton. Gohei lyö jalkansa poikki veitsellä ja katsoo Rikiä huutaen tälle, että on jäätävä eloon. Gohei yrittää syöttää omaa lihaansa väkisin Rikille, mutta Riki ei suostu ja hyppää pois Gohein luonta ja oksentaa. Akakabuto huomaa Rikin ja Gohein kolossa ja tulee urkkimaan. Riki alkaa vaistomaisesti murista karhulle ja Gohei kieltää tätä hyökkäämästä. Kiellosta huolimatta Riki hyökkää karhun kuonoon.

Samaan aikaan Daisuke lähtee Ginin kanssa etsimään Rikiä ja Goheita muiden vain höpistessä. Daisuke ei anna vaarin kuolla, eikä Ginin isänkään. Riki taistelee samaan aikaan karhua vastaan. Akakabuto iskee kyntensä Rikin selkään ja side sen ympärillä repeää. Riki putoaa lyönnin voimasta hangen syvyyksiin. Karhu ei luovuta helpolla vaan alkaa kaivaa maata raaoin ottein. Riki yllättää karhun sivulta ja hyökkää taas tämän kuonoon. Karhu lyö uroksen jälleen pois, Riki ei luovuta vaan jatkaa taistelua tämän kanssa. Haavoista huolimatta Riki on nopea ja ketterä ja pystyy väistelemään hienosti karhun lyöntejä. Daisuke saapuu paikalle ja ajaa mäkeä alas, karhu yrittää lyödä Rikiä, mutta lyönti menee ohi, Riki käyttää tilaisuuttaan hyväksi ja hyökkää taas. Daisuke käskee Ginin katsoa isäänsä. Ensi kertaa Gin näkee isänsä ja silloinkin tämä on taistelemassa suurta hirviötä vastaan. Daisuke on raivoissaan ja ajaa kelkan hyppyrille ja hyppää pois kyydistä Ginin kanssa. Kelkka osuu Akakabuton kurkkuun ja tämä vaikeroi hetken. Daisuken iskeytyessä maahan, Gin lentää tämään sylistä maahan. Akakabuto hyökkää Daisukea kohti. Poika huutaa Rikiltä apua, Riki hyökkää, mutta samalla Gohei vetää Daisuken lumen alle turvaan. Gin jää katsomaan Rikin ja Akakabuton taistelua silmät pyöreinä. Daisuke herää kun Gohei kutsuu tätä. Daisuke hätääntyy, että missä Gin on ja kertoo tämän olevan Rikin poika. Daisuke on lähdössä pelastamaan pentua, mutta Gohei kieltää, sillä Daisuke saisi varmasti surmansa samalla. Riki alkaa olla todella väsynyt taistelusta eikä jaksa nousta enää ylös. Akakabuto hyökkää Giniä kohti, Daisuke käskee pennun juosta, mutta Gin on liian pieni juoksemaan noin isoa otusta karkuun. Akakabuto lyö Giniä suurella voimalla ja Gin lentää maahan selälleen. Akakabuto on hyökkäämässä uudelleen Ginin luo, mutta Riki hyökkää sivusta ja ottaa Ginin suuhunsa. Riki nostelee tassujaan kivusta ja lyyhistyy lopulta maahan Gin suussaan roikottaen tätä niskavilloista. Akakabuto yrittää lyödä Rikiä, Riki väistää ja heittää Ginin Daisukelle. Riki jää maahan makaamaan ja katsoo vielä Giniä. Akakabuto lyö Rikiä. Riki lentää pyörien ilmassa kohti rotkoa, aivan kuten isänsäkin. Karhu kääntyy katsomaan Goheita. Gohei raivostuu Rikin kuolemasta ja lähtee kohti Akakabutoa lihaveitsi kädessään raahaten jalan tynkäänsä. Akakabuto kuitenkin pelästyy paikalle tulleita ihmisiä jotka jatkoivat taas etsintöjä ja pakenee. Gohei ottaa lunta maasta Rikin tassun jäljen kohdalta ja puristaa sitä jauhaen Rikin nimeä. Daisuke yrittää hypätä Rikin perään, mutta Gohei estää tämän.

Gohei herää ensikerral baareilta ja Gin näprää tassuillaan peittoa yrittäen päästä lähemmäs Goheita. Mies kehuu pennun sinnikkyyttä.Gin kävelee Fujin vierellä muistellen taistelua, ja se tiesi, että tulisi itse olemaan joskus samassa tilanteessa.

Alusta asti, Gin on viisaampi kuin muut pennut. Daisuke opettaa pentuja olemaan paikoillaan ja kun kutsuu luokse, pitää tulla, 2 muuta pentua mönkii lumea pitkin, mutta Gin juoksee tietä pitkin ja on Daisuken luona ennen sisarruksiaan. Samaan aikaan Gohei raivoaa sairaalassa ja haluaa lähteä kotiin. Tavaroita lentää ja hoitajat ovat hieman paniikissa. Gohei saapuu Daisuken talolle. Poika on juuri vienyt ystävänsä kanssa pennut Fujin luo. Gohei tulee koiran luo ja ottaa Ginin mukaansa kylmästi kaulasta roikottaen. Gin alkaa puremaan Goheita ja Gohei läimäyttää Giniä kämmenellään. Daisuke hermostuu, mutta Gin vain jaktaa puremista itsepäisesti. Gohei tökkää 2 muuta pentua kirsuun, ne juoksevat heti Fujin luo ja Gohei todistaa, ettei muista pennuista ole metsästyskoiriksi. Gohei pääsee kotiinsa ja alkaa kouluttaa Giniä. Mieslyö pentua halolla moneen otteeseen ja Gin nousee aina sinnikkäästi ylös. Daisuke tulee paikalle ja katsoo kauhistuneena uupunutta pentua ja sitten Goheita. Gohein nostaa pennun syliinsä ja laittaa haulikon piipun sivu osan sne pään viereen ja ampuu eläimen kallon seinän hyllyltä Daisuken yläpuolelta. Gin ei välitä mitään äänestä, joka olisi hyvän merkki. (Rikiltä meni vuosia tottua ääneen.) Lopulta Gin alkaa puremaan haulikkoa uteliaana.

Seuraava koulutuksen vaihe on karhun lihan syöminen. Gin pelkää jo pelkkää hajua ja yrittää päästä kauemmaksi. Gohei kieltäytyy antamasta Ginille muuta syötävää. Gohei kertoi koirastaan Rikiosta, joka söi heti nähdessään karhun lihaa. Mies luuli sen olevan hyvä merkki. Lähtiessään metsälle, koira hyökkäsi heti karhun kimppuun ja yksi ainoa isku riitti tappamaan sen. Gohei sanoi, että on vain hyvä, että Gin ei syö lihaa vielä. Kului 3 päivää, eikä Gin ollut syönyt mitään. Daisuke potkaisi kipon kumoon jossa oli lihaa ja alkoi raivoamaan. Gohei oli tulossa Daisuken kimppuu, mutta näki samalla, että Gin alkoi lopulta syömään lihaa ja oli hyvin tyytyväinen.

Seuraavana päivänä Daisuke ja hänen ystävänsä käyvät asekaupassa hämmästelemässä kiväärejä. Samalla tohtori, Hidetoshi tulee ostamaan panoksia kiväriinsä. John niminen koira on hänen mukanaan. Erittäin tottelevainen saksanpaimen ja Hidetoshin uskollinen metsästyskumppani. Daisuke palaa Gohein luo ystävänsä kanssa ja kysyy missä pentu on. Gohei kertoo sen olevan ulkona. Daisuke juoksee aktsomaan ja näkee aidatun alueen jossa on vettä pennun vatsaan asti. Pohjalla on karhunlihan palanen ja Ginin on tarkoitus noukkia se sieltä. Tämä oli vaikein osa koulutusta ja se kehitti Giniä todella paljon. Veden alla olemisesta hyötyy kun on harjoitellut pidättämään hengitystä. Viimeisinä hetkinä Ginin täytyi sukeltaa pohjaan asti ja hakea lihan palanen. Lopulta pentu onnistuu ja Gohei on jälleen ylpeä.

Gin on kasvanut isoksi eikä se enää juokse emonsa vierelle heti jos vähän tilanne alkaa näyttää pahalta. Se seisoo Gohein veirellä uskollisesti, mutta pitää Daisukea parhaana ystävänään. Gohei lähtee pennun kanssa harjoittelemaan metsään ja ottaa Daisuken mukaan. Ilmassa lentää fasaani, Gohei ampuu lintua tarkoituksella vasta virtaavan kosken yläpuolelle. Lintu putoaa alas ja mies pyytää pentua hakemaan sen. Gin hyppää veteen ja huomaa koiran, Johnin tulleen ensin paikalle ja seuraa nyt tätä. Gin ei onnistu saamaan lintua takaisin ja on vähän pettynyt. Gohei ei kehu edes Ginin yritystä. Koti matkalla John ja Hidetoshi ajavat heidän ohi ja Daisuke kiroaa heidän peräänsä. Hidetoshi kertoo, että oli saapunut kaupunkiin tappamaan Akakabuton ja näyttää lintua jolla ei ole päätä. Hidetoshi oli ampunut sen pois. Gohei hämmentyy Hidestoshin aikeista ja jää hiljaiseksi.

Gin on Gohein luona. Samaan aikaan Fuji alkaa murisemaan kotona kohti ikkunaa josta lopulta painautuu jonkun käsi verisenä sisään. Mies lentää lattialle ja Daisuken isä käskee vaimoaan soittamaan lääkärin. Gohei tulee paikalle ja kertoo tuntevansa miehen. Mies kertoo, että Akakabuto hyökkäsi heidän kimppuunsa ja menettää lopulta henkensä. Goheilla on edesmenneen jalkansa paikalla teräsputki jonka laittaa kävely valmiuteen ja aikoolähteä metsälle.Gin, Daisuke ja muutama muu kylän mies lähtee heidän mukaansa. Matkaa kuljettua Gin murahtaa ja haistaa jotain. John seisoo heidän edessään. John on tullut Hidetoshin kanssa metsästämään ja lähtee erisuuntaan kuin Gohei. Samaan aikaan Akakabuto tappaa 2 miestä mökistä.

Gin haistaa karhun ja näkeekin sen. Pennun on kuitenkin vaikea liikkua lumessa ja Hidetoshi käskee Johnin hyökätä. John hyökkää karhun naamalle, mutta otus lyö samantien Johnin pois. John on pitkään katsekontaktissa karhun kanssa. Karhu päättää lopulta hyökätä ja on iskemässä tassunsa Johniin. Gin hyökkää sivulta suoraan akrhun oikeaan silmään kiinni ja alkaa purra. Gin takertui lopulta kuonoon kiinni. Karhu ravisteli päätään hullun lailla samalla kun Gin muisteli, miten Riki oli taistellut karhun kanssa. Karhu lyö Ginin pois ja miehet alkavat ampua. Mutta karhu on liian kauakana eikä panokset yletä. John lähti karhun perään, kunnes Hidetoshi käski sen jäädä matalaksi. Karhu juoksi suoraan Hidetoshia kohti. Mies ampuu karhua rintakehään. Karhu liukuu mäen alas ja nousee ylös. Hidetoshi ampuu karhua vielä kasvoihin vasempaan silmään. Karhu kuolee ja Gohei sanoo sne olevan ehkä Akakabuton pentu, sillä molemmat silmät olivat ehjät kunnes Hidetoshi ampui toisen. Akakabuto tuijotti heitä pitkän matkan päästä vihaisesti.

Kaikki olivat lähdössä kotiin, mutta matkalla Daisuke putosi kalliokuiluun ja taintui. Gin lähti pelastamaan Daisukea. Gin kierti köyden poan ympäri ja puri köyttä, jotta Daisuke saataisin pois. Panta hiersi Ginin kaulan verille. Daisuke saatiin ylös, mutta Gin menetti tajuntansa eikä alskenut narusta irti vaikka Daisuke oli jo turvassa. Gin tulee tajuihinsa ja menee nuolemaan Daisukea jonka Gohei herätti. Ensikertaa Gohei kehuu Giniä kunnolla.

Gohei oli saanut jonkin kohtauksen ja taintunut ulos. Mies näki unta Ginistä ja käski tämän hypätä. Gin epäonnistui ja Gohei heräsi sairaalasta. Hän oli Hidetoshin sairaalassa. Daisuke ja Gin olivat tulleet katsomaan Goheita. Ginin ja Daisuken lähtiessä, Gin tekee U käännöksen ja juoksee sairaalan viertä pitkin toiseen päätyyn ja näkee Hidetoshin ampumassa jousella. Daisuke innostuu nähdessään tämän ja haluaa kokeilla jousen jännittämistä. Jousi on liian raskas ja Daisuke ei onnistu. Hidetoshi näyttää Daisukille kuvia hänestä ja Johnista ja elukoista joita he ovat pyydystäneet. Daisuke vannoo Ginin olevan hänen metsästys kumppaninsa kuten Hidetoshi ja John ovat. Hidetoshi kertoo lopulta ettei vaari voi enää metsästää vaikka sairaalasta pääsisikin.

Kaikesta huolimatta Daisuke alkaa treenaamaan Ginin kanssa jotta lopulta saisi ammuttua jousella. Gin opettelee samalla hyppimään katolle ja onnistuu lopulta. Illalla Daisuke näkee vaarin hikisenä ja se on tullut hakemaan Giniä karhujahtiin. Vaari pyörtyy ja Gin lähtee hakemaan apua. Daisuke nostaa vaarin maasta ja odottaa Giniä. Gohei tuotiin omalle talolle ja Hidetoshi jäi vahtimaan häntä yön yli. Gin ja Daisuke lähtevät seuraavana aamuna metsästämään. Poika otti Hidetoshin jousen ilman lupaa. Daisuke ja Gin päätyvät lopulta metsään. Daisuke on käymässä syömään, mutta on niin hermostunut ettei voi syödä ja antaa Ginille ruuan. Varikset raakkuvat puissa ja Daisuke hermostuu niiden huutoihi ja ampuu lopulta joudella. Daisuke osuu vahingossa varikseen ja tajuaa vasta silloin kuinka vaarallinen jousi on. Alkaa sataa ja ukkostaa. Daisuke sanoo Ginille, että menisivät luolaan odottamaan sateen loppumista. Luolassa odottaa kauhea yllätys. Karhu… Gin on vihainen ja murisee ja haukkuu karhua. Daisuke siirtyy taaksepäin ja kaatu puun rungon yli peloissaan. Vaikka Daisuke ei heti ole Ginin vierellä, ei pentu pelkää hyökätä karhun kimppuun. Karhu lyö Ginin pois. Gin jää hyökkäys asentoon. Samaan aikaan puuhun iskee salama joka näkyy Hidetoshin ja muiden metsästäjien luo. Miehet näkevät kauempana karhun joka syö jotain. Se oli kyläläisen hevonen, normaalisti karhut söivät juuria, marjoja yms. Mutta ei nyt, ei kun Akakabuto oli vallassa. Karhu pakenee, mutta Hidetoshi käskee Johnin seurata sitä.

Gin jatkaa taistelua karhua vastaan ja lentelee maahan vähän väliä karhun lyönneistä, mutta uros ei lannistu. Gin pyytää haukkumalla Daisukelta apua. Daisuke on kankea pelosta eikä osaa ryhdistäytyä. Gin hyökkää jälleen, mutta karhu lyö pentua otsaan ja tekee 3 syvää viiltoa. Lopulta Daisuke havahtuu ja tajuaa Ginin olevan vaarassa. Gin ei lopeta taistelua, vaikka onkin haavoittunut. Daisuke ryhdistäytyi ja alkoi ampua jousella. Ensimmäinen nuoli osui oikeaan silmään, toinen puuhun Daisuken ammuttua ohi, kolmas kurkkuun ja neljäs nenään. Karhu kuolee siihen paikkaan. Daisuke nukahtaa ja Gin jää hänen viereensä ulvomaan. Aamulla kun Daisuke herää, hän ei heti muista mitä on tapahtunut. Hän katsoo Giniä ja ja verta joka valuu tämän otsasta ja muistaa kuinka he taistelivat ja voittivat. Gin haistaa luolan suunnalta jotain muutakin. Uros juoksee luolan suulle Daisuken kanssa, luolasta juoksee 2 täysin Akakabuton näköistä n. polvenkorkuista pentua Ginin ja Daisuken välistä. Samaan aikaan John ahdisti karhua jotta Hidetoshi saisi tämän hengiltä. Ja lopulta saikin. Samaan aikaan karhun pennut ovat juosseet Daisuken kaataman karhun luo ja ääntelevät nyt tämän perään. Daisuke pyysi pennuilta anteeksi, koska ei tiennyt sen elevan niiden äiti. Daisuke näki Johnin saapuvan paikalle ja yritti hätistää akrhun pennut pois, mutta pennut vain murisivat Daisukelle eivätkä suostuneet lähtemään. John hyppäsi Daisuken yli suoraan toisen pennun kimppuun ja taittoi tämän niskat. Gin murisi Johnille ja haukkui tälle kunnolla. John yritti hypätä toisen pennun kimppuun, mutta Gin esti hyökkäyksen. Gin asettui pennun eteen. Lopulta John hyökkäsi ja potkaisi Ginin puuta päin. Hyökksäi karhun kimppuun ja repäisi kurkun auki. Gin hyppäsi Johnin kimppuun ja heitti ympäri. Hidetoshi huusi Johnia ja John kääntyi kohti ääntä. Daisuke ottaa nuolet mukaan karhusta ja pakenee Ginin kanssa. Hidetoshi tulee paikalle ja katsoo karhua, muut luulevat Johnin kaataneen sen, mutta Hidetoshi sanoo että jäljilstä näkee, ettei John sitä kaatanut. Lopulta Mies näkee nuolen puun rungossa kiinni ja tajuaa Daisuken kaataneen karhun.

Daisuke harjoittelee jousella ampumista kuin ei olisi mistään tietoinen ja yrittää olla täysin tyyni Hidetoshin sairaalan alakerrassa. Hidetoshi saapuu paikalle ja näyttää nuolen Daisukelle joka lopulta myöntää karhun kaatamisen. Hidetoshi kertoi Goheille Daisuken karhun kaadosta. Gohei kieltää kehumasta poikaa, muuten Daisuke voisi todella yrittäätappaa Akakabuton. Illan tullen Gin hyppää katolle ja ulvoo kohti taivasta vahvan oloisena. Se oli ylpeä taistosta vaikka arvet saikin.

Daisuke oli menossa pyytämään anteeksi Hidetoshilta, mutta tämä ei kuunnellut. Hidetoshi ja metsästäjät palaavat hakemaan akrhua jonka kaatoivat eilen, mutta heitä odottaa yllätys. Vain luut olivat jäljellä. Syy siihen oli villikoirat, jotka tuijottivat kielekkeen laelta Johnia, Hidetoshia ja muita metsästäjiä.

Daisuke ajatteli pyytää isältään, jos tämä ostaisi jousen pojalle, mutta isä oli metsästyskokouksessa. Daisuke lähti hänen luokseen. Kokouksessa puhuttiin kahdesta uudesta karhusta jotka ovat saapuneet alueelle, Madara ja Mosa. Karhut ovat tappaneet monta ihmistä ja ovat vaaraksi koko kylälle. Metsästys seuran jäsenet eivät usko selviävänsä karhuista ja kieltäytyvät jahdista. Daisuke hyppää ikkunasta sisään ja tulee raivoamaan heidän päätöksestään. Kokouksen puheenjohtaja suuttuu Daisukelle ja nostaa tämän vaatteista ilmaan. Gohei saapui paikalle ja sanoi Daisuken olevan oikeassa, eikä akrhuja voi jättää noin vain. Gohei saa taas kohtauksen ja rojahtaa lattialle ja pyytää samalla Giniltä, että tuo tappaisi Akakabuton, Daisuke hämmästyy.

Madara ja Akakabuto ottavat yhteen metsässä ja Madaran hävitessä, jättää Akakabuto karhun vahdiksi metsän reunaan.

Daisuke sai idean ja ajatteli myydä lumikelkkansa ja maksaa niin itse jousen. Ginin kanssa se vei kelkan asekauppiaalle ja kysyi tältä suostuuko vaihtoon. Mies kertoo, että jousen jännitys ei ole lasten leikkiä varten ja Daisuke näyttää että osaa kyllä jännittää jousen. Asekauppias jää suu ammolleen ja kehuu Daisukea, Daisuke kiittää jousesta ja lähtee hymyssä suin pois suoraan metsään. Daisuke ampuu jälleen puuta ja kehuu samalla Giniä. Gin rupee murisemaan kohti metsää ja haistaa jotain. Gin ryntää metsään ja päätyy lopulta kuopan reunalle. Nuori uros näkee villikoiralauman, kuolleen peuran ja karhun. Gin katsoo kiilto silmissään kuinka jokaisella koiralla on oma tehtävänsä ja laskeutuu lopulta alas heidän eteensä. Gin murisee koirille, mutta lopettaa kun kuulee ulvonnan äänen. Se katsoo vuorelle jossa näkyy koiran hahmo. Gin katsoo ja aavistaa aivan kuin… Muttei sano mitään. Se vain ajattelee, voiko se olla. Hahmo kalliolla tunnistautuu Rikiksi, mutta Gin ei näe sitä heti. Villikoirat lähtevät juoksemaan koiraa kohti. Gin seuraa villikoiria ja jättää Daisuken taakseen. Pian kuitenkin naaras Saluki, Cross kääntyy ympäri ja pysäyttää Ginin törmäämällä tähän ja kieltää tätä seuraamasta. Gin palaa Daisuken luo.

Gin lähtee yöllä ulos yksin ja törmää lopulta Johniin. John lähtee Ginin mukaan katsomaan villikoiria. John ulvoo niiden luona ja kiinnittää huomion. Tanskandoggi, Ben on nähnyt Johnin aikaisemmin metsästäjän kanssa. John hyökkää Benin kimppuun. Uros ei välitä mitään, mutta lopulta kuitenkin heivaa Johnin pois. Koiria tulee vain kokoajan ympärille lisää. Lopulta John haastaa Benin kaksintaisteluun. He ovat juuri hyökkäämässä, mutta taistelu keskeytyy kun koiran pää lentää heidän ohitseen ja Madara ilmestyy puiden välistä. Ben kieltäytyy menettämästä enää koiria ja pakenee lauman kanssa. Gin lähtee niiden perään, mutta John jää taistelemaan Madaraa vastaan. Benin ja muiden hypätessä rotkon yli, Gin miettii hypätäkkö vai ei, mutta lopulta uskaltautuu ja loikkaa päästen tuulen avulla paljon kauemmas villikoirista. Gin palaa kuitenkin auttamaan Johnia joka jäi taistelemaan Madaraa vastaan. Nuori uros kuitenkin huutaa Benille, että pitäkööt tuo lupauksensa että Gin saa tavata noiden johtajan. Ben ja muut katsoivat tilanteen hankalaksi ja lähtivät lopulta Johnin ja Ginin avuksi. Madara haavoittuu pahasti joukkueiden repiessä karhua. Karhu onnistuu kuitenkin lopulta pakenemaan paikalta. Gin ja John lähtevät Benin ja muiden mukana kohti noiden johtajaa.

Paikalle saavuttuaan Benin joukkue on viimeinen ja upseeri Sniper suviaantuu tuosta ilman syytä. Gin tajuaa kalliolla seisovan koiran olevan isänsä, mutta jostain syystä Riki ei tunnista poikaansa ja hänen upseeri, dopermanni Sniper suuttuu Ginille ja uhkailee tätä. Riki käskee lopettaa ja kertoo, että koko lauma ei tarvitse vain johtajaa vaan myös isähahmon. Gin ei ymmärrä, miksi Riki ei tunnista häntä. Gin liittyy kuitenkin laumaan ja käy yöllä hyvästelemässä Daisuken. John ei liity villikoiriin vaan lähtee takaisin kylään. Siitä lähtee Ginin kasvu kohti urheaa ja aikuista karhukoiraa villikoirien mukana.

Matka jatkuu Ben koiran johdolla. Gin ei vielä tiedä sääntöjä ja poikkeaa vähän reitiltä josta Ben murahtaa tälle. Cross neuvoo Giniä pysyttelemään joukossa kun kulkee vieraassa maastossa. He ovat juosseet 10 päivää ja yötä. Ben pysäyttää lauman ja käskee Ginin hankkia ruokaa vaikka on väsynyt, Crossin avustuksella Gin saa kaapattua linnun. Ben kertoo koirien etsivät kolmea Demoniveljestä Kai’sta. Tiikeriveljeksiä. Akatoraa, joka on veljeksistävanhin, Chutoraa, joka on veljeksistä nuorin ja Kurotoraa, keskimmäinen veljes. Villikoirat tapaavat heidät Kofussa, Benin kotikaupungissa. Veljekset metsästävät villisian kolmestaan ja muut koirat hämmästyvät. Ben pyytää veljeksiä liittymään laumaansa, mutta Akatora haluaa taistella ennen kuin he suostuvat liittymään. Akatora on väriltään punainen, eikä sillä ole arpia tai raajoja puutu. Ben taistelee Akatoran kanssa. Chutoralta puuttuu oikea korva ja on väriltään harmaa. Chutora taistelee Crossia vastaan. Kurotoralla on vain yksi silmä ja se on väriltään musta, se taistelee Giniä vastaan. Taistelun keskellä Akatora muistaa Benin ja päättää taistelun. Kurotora meinaa hukkua veden alle Ginin viedessä tämän sinne, mutta pelastuu kuitenkin ja veljekset liittyvät laumaan.

Benin laumassa on petturi, Weimarinseisoja uron Hyena joka on Sniperin käskyläinen. Kain veljekset haluavat ennen lähtöä selvittää asiat Moss koiran kanssa. Moss on Benin velipuoli ja sumuvuoren päällikkö. Sniper sotkee Hyenan kanssa kuvioita minkä kerkeää. Sniper tappaa Mossin laumalaisen Lyoidin ja vahingoittaa Jaguaaria, Mossin poikaa, mutta Gin pelastaa Jaguarin ja uhmaa samalla Sniperiä. Jaguar pakenee paikalta ja Gin jää Smithin kanssa taistelemaan. Taistelu päättyy kun Gin luiskahtaa Smithin kanssa kalliolta veteen ja putoaa vesiputouksesta alas. Samaan aikaan Moss on vyöryttänyt kiviä kalliolta alas. Ben pelasti Crossin, mutta jäi itse samalla suuren kiven alle ja sitä luultiin aluksi kuolleeksi. Koirat ovat raivoissaan ja hyökkäävät raivosta sokeina vihollisen kimppuun. Taistelu keskeytyy kun Gin saapuu paikalle. Gin kertoo, että Jaguari on elossa ja kysyy missä Ben on. Gin näkee lopulta Benin kiven alla ja hyökkää Mossin kimppuun. Ben herää ja nostaa kiven pois päältään ja katsoo verisenä Giniä ja kiittää sisuukkuutta pennulta. Ben näyttää vielä voimansa Mossille. Moss liittyy 50 koiran kanssa lopulta Benin laumaan. Sniper vihastuu kun hänen suunnitelmansa menevät pieleen ja käskee Hyenan palata Benin luo.

Hyena vakoilee laumaa vielä myöhemmin kun he syövät villisikaa. Hyena on nälissään. Joku koira pudottaa Hyenan eteen lihan palasen ja Hyena karkaa palasen kanssa kauemmas metsään. Koira seuraa Hyenaa puuta pitkin ja yhdestä koirasta ilmestyy lopulta 3 koiraa. Koga koiria. Irokeesiharjaisia “punaisia koiria.” Ben on puhunut, että heidän pitäisi tavata Akame, joka johtaa Iga koiria. Ben löytää Hyenan lopulta ja rankaisee tätä tekosistaan mutta ei tapa. Hyena alkaa syömään lihaa muiden katsoessa kieli poskella, mutta Akatora haistaa lihassa epäilyttävän hajun ja sanoo sne olevan koiran lihaa. Pian puun oksille ilmestyy Kogia jotka kertovat tappavansa koriat jos en eivät heti häivy. Koirat lähtevät hyppimään puita pitkin. Gin hyppää niiden perään ja jatkaa matkaa niiden perässä. Yksi yllättää Ginin ylhäältä päin ja iskee tämän maahan. Ben luulee Kogien olevan Akamen alaisia ja järkyttyy. Myöhemmin Smith napataa Igataloon, sillä samaan aikaan Akame luulee Benin lauman kuuluvan Kogan laumaan. Gin yrittää pelastaa Smithin mutta epäonnistuu koska kuoppa täytetään vedellä josta Gin aikoi päästä taloon. Gin kulkeutuu yhden Igan mukana pois vedestä. Samaan aikaan Ben ja muut joutuvat Akamen ansaan. Ne juoksevat myrkkyohdakkeisiin. Ben kysyy Akamelta, että eikö se muista kyseistä koiraa, Akame tajuaa jääneensä Kogien nalkkiin ja lähtee hakemaan vastamyrkkyä. Akame käskee Benin ja lauman maata hissuksiin, ettei myrkkyleviä. Akame lähtee Jinnain ja Kirikazen kanssa hakemaan vastamyrkkyä. Kogat ja Igat taistelevat keskenään ennen kuin Akame ilmestyy paikalle ja käskee Igoja mukaansa hakemaan yrttejä Benin laumalle. Yrttejä on vain Koganin reviirillä ja Gin lähtee Igojen mukaan hakemaan yrttejä. Yrttejä hakiessa Kogat piirittävät Akamen ja muut. Akame aikoo suojata ystäviään ja hyökkää itse Kurojakin, Koga koirien johtajan kimppuun. Muut pakenevat kohti kylää sillä aikaa, Akame kielsi näitä tulemasta apuun, mutta Gin kääntyy ja lähtee apuun ja sanoo verukkeena, että ei kuulu Igoihin ja saa auttaa Akamea jos haluaa. Gin pelastaa Akamen. Samalla Kurojaki menettää silmänsä kun sirppi lävistää sen Ginin ansiosta. Kogien loppu taistelu käydään heidän alueella. Kurojakin pentu Chibi jää Benin laumaan kun Kurojaki pakenee ja lopulta tekee itsemurhan hypäten Igatalon liekkeihin. Ben menetti näkönsä myrkyn takia ja halusi valita koiran laumansa johtajaksi ja valitsi lopulta Ginin. Myös John saapui takaisin laumaan taisteltuaan Rikin kanssa ja hävittyään. Koirat jatkavat matkaansa.

Seuraavaksi koirat päätyvät Shikokun vastarannalle ja Gin pyytää Beniltä että saisiko uida Shikokuun hakemaan koiria. Ben ei varsinaisesti kieltäydy, mutta ei myönnäkään. Gin lähtee silti suurne lauman kanssa ja tapaa siellä Musashi nimisen koiran joka pelastaa Akatoran vuoristokoirien kimpusta. Chutora ja Kurotora saadaan kuitenkin vangituksi. Gin lähtee etsimään kahta veljestä yksin ja löytää nämä vuoristokoira Billin alueelta. Gin törmää siellä Sniperin joka yrittää taas sotke asioita. Sniper kertoo Billille, eli vuoristokoirien johtajalle, että Gin olisi tullut valtaamaan Shikokun, Gin kieltää sen ja joutuu ongelmiin Sniperin kiristäessä Ginin ystäviä. Gin selviää kuitenkin tilanteesta ja näyttää lopulta Sniperille, mistä puusta pentu on veistetty. Bill liittyy koiriensa kanssa Ohun joukkoon.

Gin on jo lähdössä pois Shikokusta, mutta Musashi sanoo, että he hakisivat vielä maailman vahvimman koiran, Benizakuran joukkoonsa. Gin tapaa Benizakuran aluksi Wilsonin kanssa ja sitten yksin. Benizakura haastaa Ginin, mutta yllättyy pennun rohkeudesta ja liittyy lopulta tämän laumaan. Cross oli samalla ajautunut Shikokuun Ginin mukana, sillä oli tarkoituskertoa mitä oli tapahtunut ja että Moss oli jäänyt loukkuun lauman kanssa tulivuoren kraateriin. Cross lähtee lauman kanssa takaisin muiden luo. Ben oli viety isäntänsä luo näköä parantamaan.

Samanaikaisesti Riki suojeli koirien aluetta henkensä uhalla ja alkoi olla todella väsynyt. Moss oli lauman kanssa kraaterissa, heidät oli piirittänyt Kisaragi 3 muun Mutsun kenraalin kanssa. (Hazuki, Minazuki ja Uzuki.) Moss ja koirat olivat maanneet monta päivää saamatta ruokaa tai juotavaa, ne olivat näännyksissä. Kisaragi halusi niidne liittyvän joukkoonsa, mutta Moss kieltäytyi. Terry, joka oli alunperin Rikin lauman viidennen joukkueen johtaja oli soluttautunut Kisaragin laumaan ja hetken tullen se hyökkäisi. Mutta Terry sai surmansa yrittäessään. Loppujen lopuksi selvisi, että karhut tappoivat Terryn eikä Kisaragi. Ben oli saapunut isäntänsä luota paikalle ja kuuli tapahtuneesta. Uros tiesi Terryn olevan uskollinen johtajalle ja ulvoi tämän muistoksi. Kisaragi näki koirien urheuden näiden paetessa kraaterista ja juostessa pystyseinää ylö. Kisaragi laumoineen liittyi Ohun joukkoihin.

Kisaragi pahoittelee myöhemmin terryn kuolemaa, vaikka se ei hänen vikansa sinällään ollutkaan. Koirat pysähtyvät lepäämään ja Cross kuljetetaan ihmisten kyydillä aina matkoja eteen päin, Cross nimittäin odotti pentuja Benille. Osa koirista oli jakaantuneet pienissä laumoissa ja lähteneet etsimään lisää koiria. Gin laumoineen jää pysähdyksiin joksikin aikaa ja Hakuro liittyy näiden laumaan. Hakuro luuli aluksi, että Ginin lauma ei kuulu Ohuun ja hyökkäsi Ginin kimppuu. Tilanne saatiin selvitettyä ja Hakurokin liittyi mukaan. Great haki Bemu nimisen koiran laumaan näyttämällä uskollisuutensta johtajalle.

Koirat kokoontuvat lopulta Rikin luo jälleen. Riki kertoo, että on suuren taistelun aika. Koirat itkevät nähdessään johtajan. Johtajan luona ollessa Crossinpennut syntyvät ja näin Cross jää pois taistelusta. Riki kieltää myös myöhemmin Beniä osallistumasta, mutta kaikesta huolimatta, Ben osallistuu vasten johtajan tahtoa. Muur koirat jakaantuvat tappamaan karhuja, mutta Rikin on tarkoitus hyökätä kielekettä pitkin Akakabuton kimppuun. Riki yllättää täysin Akakabuton näköisen akrhun ja tekee tämän kämmenee iskun joka vie koiran kaikki voimat. Karhulta irtoaa sormet, eikäse edes ollu Akakabuto.

Madaraa vastaan lähtevät taistelemaan Gin, Akame ja Smith. Smith haavoittuu taistelussa pahasti ja Hakuro ottaa hänen paikkansa. Madara saadaan kaadetuksi, mutta Kirikaze ja Jinnai menettävät henkensä karhulle. Mosan aknssa taistellessa Benizakura menettää henkensä. Gin kiertää narun Mosan ympärille, jottai hidastaisi sen liikkeitä. Benizakura hyötyy narusta ja saa vedetyksi Mosan lampeen. Benizakura vie Mosan niin syvälle kuin voi ja sitoo köyden pohjassa olevaan putkistoon. Samalla kun Benizakura on lähdössä ylös, hänen jalkansa juuttuu kiinni. Mitään ei voi tehdä vaikka Gin yritti auttaa Benizakuraa, tämä kieltäytyi avusta ja heivasi Ginin takaisin pintaan. Koirat katsoivat lampea jonka päälle muodostui verestä kirkkaanpunainen kirsikan kukka, Benizakuran elämä. Ennen tätä tapahtumaa Sniper ja Ben taisteleva kalliolla. Ben hyppää kalliolta alas Sniperin kanssa ja Hyena hyppää heidän perässään. Animessa Ben selviää, Sniperiä ja Hyenaa ei enää näytetä.

Taistelu alkaa olla loppu suoralla ja Ginin johdolla koirat lähestyvät torahammasta, jossa Akakabuto majailee. Matkalla he näkevät harppuuna selkäisen karhun josta Wilson kertoo. Se oli laivassa, tappoi merimiehet ja söi heivät. Harppuunat ovat merkkinä siitä että miehistö yritti tappaa sen. Harppuuna karhu johdattaa koirat suoraan Akakabuton luo. Akakabuto tappaa karhun yhdellä ainoalla iskulla, ilmeisesti suuttuneena siitä, että tämä johdatti koirat tämän luo.

Koirat hyökkäävät kun Riki saapuu paikalle. Torahampaan sisältä paljastuu muutama karhu lisää. Ne voitetaan nopeasti, mutta sitten on viimeinen taistelu osuus. Akatora menettää henkensä lopputaistelun aikana. Ben loukkaantuu vakavasti ja Akatora aikoo suojata Beniä. Akakabuto iskee kyntensä Akatoran silmään ja tämä iskeytyy maahan voimakkaasti ja on hetken liikkumatta maassa. Gin on hyökkäämässä, mutta Akatora hyppää Ginin eteen ja sanoo suojelevansa Beniä vaikka se maksaisi sen hengen. Akatora hyökkää uudestaan. Akakabuto lävistää kynsillään Akatoran kaulan. Akatora katsoo hetken Akakabutoa alla puolen metrin etäisyydeltä. Lopulta hän vetää itsensä irti karhun kynnestä ja hyökkää Akakabuton näkevään silmään ja puree sen puhki. Akakabuto huitaisee Akatoran maahan. Tämän jälkeen Akatora ei enää hievahdakkaan vaan näkee punaisen lumen satavan nenänsä edessä. Veljkeset jättävät hyvästit isoveljelleen.

Koirat ovat vain enemmän raivoissaan kun yksi parhaista taistelijoista menetti henkensä. Akakabuto on kuitenkin täysin sokea ja koirien on helpompi nyt hyökätä. Karhu hutii tassuillaan minkä pystyy ja tuuri pelillä osuu moneen koiraan. Riki pyytää Ginin mukaansa. He juoksevat karhun taakse. Riki sanoo ensimmäistä kertaa Giniä pojakseen ja se hätkähdyttää Giniä todella paljon. Riki opettaa Ginille lentävän torahampaan. Se on ainoa ja viimeinen toivo Akakabutoa vastaan. Riki ja Gin tekevät lentävät torahampaat, mutta Akakabuto ei kaadu.

Lopulta Gohei ilmaantuu paikalle ja ampuu Akakabuton. Rauha on palannut Torahammas kalliolle. Gohei halaa Rikiä ja Giniä…

…mutta taustalla nousee Akakabuto seisomaan kuin itse piru helvetistä.

Gohei nostaa aseensa, karhu iskee aseeseen joka osaa Gohein otsaan. Riki hyökkää raivoissaan Akakabuton kimppuun. Karhu lyö Rikin maahan, Riki nousee ja hyökkää uudestaan vaikka on yltäpäältä omassa veressään. Karhu lävistää Rikin kyljet molemmilta puolilta ja pitää tätä otteessaan. Riki huutaa mikä ääntä hänestä lähtee. Gin hyppää karhua kohti ja tekee lentävän torahampaan Akakabuton kaulan läpi. Karhun pää lennähtää niskoistaan ja Riki kehuu miten kaunis näkymä se oli. Karhu kaatuu ja ote irtoaa Rikistä. Riki tömähtää maahan ja katsoo Giniä.

“Poikani… Tämä ei ole surun päivä… Kuolleet haudataan, ja sinä juhlit ystäviesikanssa voittoa… Pysy lujana poikani…”Riki sanoo viimeisillä voimillaan tämän Ginille. Gin itkee ja huutaa ystävilleen heidän voittaneen ja alkaa ulvoa. Kaikki ulvovat ja viimeinkin rauha on maassa eikä kenenkään tarvitse pelätä enää Akakabuto hirviökarhua.

Nakamatachiyo! Oretachiwa kattanda!
仲間たちよ!オレたちは 勝ったんだ!

Ja nyt alkaa susiosuus. Susiosasta ei ole tehty ollenkaan animea, joten voit lukea sen täältä.

Ginga Nagareboshi Gin
-Susiosa (Vain mangassa)

Akakabuton jälkeen Ohuun palaa rauha hetkeksi. Ben ja Cross viettävät aikaansa pentujensa kanssa. Gin harjoittelee johtajana olemista ja Bill on palannut kotikaupunkiinsa. Billin kotikaupungissa kuitenkin paikalle tulee susia. Gaia -niminen susi ja hänen laumalaisensa tappavat Billin, Bemun ja vievät Hakurolta oikean etujalan. Musashi löytää Bemun raadon ja hämmästelee mikä sen olis tehnyt.

Salama iskee lähelle Crossia ja Beniä. Salaman jälkeen Cross näkee lauman varjoja heidän lähettyvillään. Retsugan ja muutaman hänen alamisiataan. Retsuga päihittää Benin ja kaappaa Crossin ja pennut mukaansa kadoten paikalta. Kaiken takan on Reima niminen susi. Gin yrittää hyökätä Retsugaan battogalla, mutta Retsuga tekee vastaiskuna oman battogansa jolle Gin ei mahda mitään. Retsuga luo hurrikaanin jonka mukana kaikki sudet katoavat.

Gin ja tämän lauma lähtee etsimään Crossia ja pentuja. Kuunpimennys pyäsyttää heidät ja sieluja puistattava ulvonta pysäyttää jokaisen koira paikoilleen. Retsuga hyökkää puunoksistojen seasta Kurotoran kimppuun. Kurotora aikoo puolustautua mutta on liian hidas. Gin pysäyttää Retsugan repimällä tuota kirjaimellisesti hännästä. Maa alkaa halkeilemaan ja puut kaatuvat niskaan. Gin ja muut pakenevat kauemmas järistystä. Mutta heidän edessään tulee ongelma kun sudet hyökkäävät halkeamista. Yksi susista on Hyoma. Hyoma retuttaa usvan seassa Giniä. Gin yrittää hyökätä vastaan mutta iskeekin Kurotoraa koska ei näe usvan seasta mitään. Hyoma harhauttaa Giniä uudelleen ja uudelleen. Nuori uros sulkee silmänsä ja keskittyy tarkemmin. Hyoma tekee hyökkäyksensä Metsu Heni Battogan, mutta Gin vastaa omalla battogallaan ja päihittää raivon vallassa Hyoman. Hyoma katoaa usvan mukana.

Seuraavaksi Gin näkee laumansa kanssa ison mustan varjon suoraan heidän edessään. Gin lentää kauemmas kuin tyhjästä ja Noroi -niminen susi ilmestyy näkyviin. Noroi kertoo alueesta koirille ja katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin. Gin ja muut jatkoivat matkaansa Crossin etsinnässä. Koirat eivät huomaa heidän yläpuolellaan kallionkielekkeellä seisovia susia. Retsugaa ja Noroita. Ginin lauman yllättää kivivyöry jonka aiheuttaa Hyakkiga. Tämä susi omaa myrkky käärmehaarniskan. Uros hyökkää ensimmäisiin näköpiirissä. Kurotora halusi taistella sutta vastaan sillä oli pentuna selvinnyt myrkkykäärmeestä. Samaan aikaan Cross herää luolasta Reiman luota.

Fuga saapuu alueelle. Kurotora ja Hyakkiga taistelevat vastakkain ja molemmat saavat iskuja. Lopulta kuitenkin Kurotora päihittää Hyakkigan muttei tapa tätä. Paikalle lennähtää bambu kuin tyhjästä ja se lävistää Hyakkigan, jonka jälkeen Noroi ilmestyy näkyviin. Hyakkigan viimeinen toive on että tuo näkisi vielä maiseman kallion laelta. Retsuga nostaa Hyakkigan hurrikaanin avulla ylös kalliolle. Hiyakkiga kuolee tämän jälkeen.

John saapuu alueelle apujoukkojen kanssa. Gin ja muut ovat lähteneet paikalta ja päätyneet bambumetsän laitamille. Bambuihin on seivästetty koiran ruumiita. Bambujen seasta hyökkää Shuga -niminen susi. Susi hyökkää suroaan Akamen kimppuun. Sudelta puuttuu oikea etujalka, joka on teroitettu piikiksi. Akame ja Shuga taistelevat bambujen seassa. Shuga yllättää Akamen ylhäältä ja iskee luupiikkinsä suoraan Akamen rinnuksista läpi. Shuga yrittää samaa uudelleen mutta Akame väistää. Gin, Ben ja Kurotora raivaavat tietään bambumetsästä ja tappavat susia mitä voivat. Gin katkoo battogalla bambuja. Shuga tappaa itsensä koska tiesi ettei voi pärjätä Akamelle. Hän ei halunnut elää nöyryytyksen vallassa.

Samaan aikaan Hyoma hyökkää Johnin kimppuun. Fuga tulee kuitenkin väliin battogalla. Hyoma yrittää samalla omaansa, mutta se ei riitä kaatamaan Fugaa. Seuraava susi on Raiga. Kurotora taisteli myös Raigaa vastaan ja hämmentyi suorastaan tuon battogasta, jonka aikana tuon sisältä tuli hänen molemmat kuolleet veljensä avukseen taistelemaan. Raiga päätyi Ohun puolelle tajutessaan heillä olevan sama tavoite.

Gin, Ben ja Akame päätyvät maan alaiseen luolaan. Gin hyppää alas suoraan veteen. Akame aikoo tullaperässä mutta näkee Ginin takana järkyttävän kokoisen hahmon. Hahmopaljastuu myös sudeksi. Suiga -niminen susi vetää Ginin jalasta veden alle. Suiga aikoo hukuttaa Ginin vesipyörteesee. Ben ja Akame hyökkäävät veteen ja yrittää pelastaa Ginin. Gin puree Akamea kuonosta jotta tuo laskisi irti. Ja laskeekin. Suiga vie Giniä mukanaan. Ginin happi alkaa loppua ja tuo

Fuga on Johnin apuna taistelemassa. Retsuga pysäyttää Fugan ja joutuu taistelemaan siis omaaisäänsä vastaan. Suiga katkoo katosta jääpuikkoja Giniä kohden erikoishyökkäyksellään. Gin juoksee pitkin sieniä pakoon, mutta silti muutama puikko hipaisee urosta. Lopulta Gin pakenee veden alle. Fuga ja Retsuga taistelevat. Retsuga hyökkää isänsä kimppuun hyökkäyksellään ja iskeytyy Fugaan. Gin yllättää Suigan battogalla mutta vahingoittuukin itse.

Gin herää luolasta johon lopulta Akame ja Ben päätyy myös. Koirat pakenevat mutteivat huomaa varjoa luolassa.

Fuga ja Retsuga hyökkäävät vastakkain Battogoillaan. Suiga hyökkää väliin ja vahingoittuu. Samoin Retsuga ja Fuga, kun nämä iskevät päänsä yhteen. Noroi raivostuu ja hyökkää retsugan kimppuun. Retsuga tekee battogan ja yrittää päihittää Noroin. Noroi sukeltaa Retsugan battogan sisään ja ottaa Retsugaa mahasta kiinni ja hyökkäys keskeytyy. Noroi kuristaa Retsugaa puremalla tuota kurkkuun. Fuga suivaantuu tuosta ja tekee battogansa Noroihin. Fuga, Gin ja muut päätyvät lopulta Reiman luo. Reima ei kuitenkaan aijovapauttaa Crossia ja pentuja jonka vuoksi Fuga hyökkää Reiman kimppuun muttei pärjää. Gin tekee heti perään battogansa ja osuu, muttei kuitenkaan onnistu kaatamaan Reimaa sillä tuo iskee takaisin. (Jatkoa yhden kappaleenpäästä.).

Gin, Akame ja Ben pääsevät luolan perälle. Siellä pääkallo ikäänkuin leijuu yksin ilmassa ja hyökkää näitä kohden. Luiden seasta nousee muutama uusi susi ja Mukonga. Mukonga murskaa yhden kallon aivan huoletta. Gin aikoo hyökätä battogalla Mukongan kimppuun, mutta susi puhaltaa kallon palasia Ginin kasvoihin ja Battoga keskeytyy. Gin jää maahan makaamaan ja Mukonga iskee tassun tuon päälle. Gin yrittää järsiä Mukongan jalkaa, mutta Mukonga ottaa Giniä niskasta kiinni ja heittää päin Akamea. Susi heittelee Akamea ja Giniä miten sattuun. Akame lentää seinään josta vierähtää kivi tuon jalan päälle. Gin aikoo puolustaa Akamea mutta epäonnistuu. Kishu on kuitenkin nopeampi kuin Mukonga. Akame ottaa luun ennen Mukongan iskua ja lävistää Mukongan ainoan silmän sillä. Ben hyökkää Mukongan kimppuun ja taistelee tämän kanssa. Susi käyttää Beniin erikoisiskuaan useaan kertaan ja jsotain syystä Benin näkö alkoi parantua. Ben oppi samalla itse käyttämää kyseistä iskua ja voittilopulta Mukongan.

Gin hyökkää uudelleen ja Reima sukeltaa battogan sisään ja tarraa Giniä takajalasta. Gin varautuu ja tekee Mukongan hyökkäyksen Reiman päähän. Cross ja pennut vapautetaan. Reima kertoo Ginille Mustien susien imperiumista ja lyöttäytyy Ginin matkaan. Mukonga sai loppunsa Gaian sotilaan kautta. Ginin joukko kohtaa ensikertaa mustien susien imperiumin ja taistelevat näitä vastaan. Ginin joukko on kuitenkin kova vastus, sillä koirat ovat oppineet paljon uusia liikkeitä susilta.

Gin törmää laumansa kanssa vuoren kokoiseen koira patsaaseen joka paljastuu nuoriksi susisotureiksi jotka ihannoivat Gaiaa. Nuoret susi sotilaat tappoivat Noroin. Retsuga luo hurrikaanin jolla tuo erottaa sotilaat toisistaan ja pyyhkäsiee ne mukanaan. Thousand dragon yllärrää Reiman ja hyppää tuon kanssa alamaailmaan osa Ginin laumasta perässä. Koirat putoavat veteen. Lauma sukeltaa veden alle ja nuo yllättävät Black dragonin lauman. Tai ainankin yrittävät kunnes tilanne kääntyy päinvastaiseksi. Hyomahyökkää Gold eye kohti hyökkäyksellään, mutta Gold eye ottaa hyökkäyksen vastaan ja iskee takaisin. Hyoman keho suorastaa räjähtää veren purkauksista. Uros on yltäpäältä veressä ja Gold eye tuijottaa tuota usvassa. Gold eye hylkkää jälleen. Samalla hyökkäyksellä kuin Hyoma yritti aijemmin. Hyoma saa iskun, mutta on yhä hengissä. Sudet taistelevat hengestään ja hyökkäilevät hullunlailla toistensa kimppuun. Molemmat tekevät hyökkäyksen samaan aikaan. Verta roiskuu Ginin laumalaisten ja susien päälle. Gin ja muut katsovat mitä oikein tapahtui. Gold eye näytätä olevan kunnossa ja on hyökkäämässä Hyomaan, mutta lopulta Golg eyen rinta suorastaan räjähtää ja veret roiskuvat ulos iskun tehosta. Gold eye kuolee siihen paikkaan.

Akame näkee valkoisen koiran jolla on tiikerin raidat. Tuo hyppii koiran perään ja löytää lopulta tuon vesiputouksien luota, mutta white tiffer niminen koira yllättää Akamen ja viskoo kiviä tuon niskaan. Akame huomaalopulta uroksen ja loikkaa tuon luokse vetäen tätä jalasta. White tigger potkaisee Akamea silmään ja uros putoaa alas. Tiger pakenee. Akame loikkii vesiputousta pitkin vesimyllyn tapaan ja iskee White tiggeriä. Akame sekä White tigger tekevät toisiinsa Mukongan iskun. White tigger menettää tässä henkensä.

Seuraavaksi taistelevat Big horn ja Ben. Ben käyttää Mukongan iskua useampaan kertaan ja suuri osa menee ohi. Big horn iskee Mukongan iskun myös Benin kylkeen. Ben ei kuitenkaan vahingoitu pahasti ja iskee iskun Big hornin kaulaan ja rinnuksiin ja tuo saa surmansa. Black snake haastaa Ginin. Gin sekä Black snake lähtevät hyökkäykseen battogalla. Molemmat osuvat ja molemmilta roiskuvat veret otsasta. Juga ja Gaia seuraavat tilannetta kallion reunalla. Gin ja Black snake tekevät hyökkäyksen uudelleen. Gin kääntää battogansa vaakasuuntaan ja katkaisee Black Snaken torahampaat iskulla mutta lentääitse samalla kalliota päin. Juga suivaantuu ja hyppää Ginin ja Black snaken väliin. Gin yrittää hyökätä, mutta Juga on liian nopea ja väistää. Kurotora tekee hyökkäyksen heti perään Hyakkigan käärmehyökkäyksellä. Juga tekee vastaiskun ja päihittää Kurotoran. Yksitellen koiria ja susia hyökkäilee Jugan kimppuun. Raiga hyökkää ja tekee hyökkäyksensä ja saa veljensä mukaan taisteluun. Gin hyökkää jälleen battogalla. Juga on nopeampi ja heivaa harjaksensa Ginin kaulan ympärille. Juga heittelee Giniä kalliota vasten sekä puita päin ja lopulta ison kiviröykkiön sekaan jonne Gin jääkin makaamaan kuin kuollut. Fuuga suivaantuu koska luulee Ginin kuolleen ja hyökkää Jugaa kohden battogalla. Hyökkäys ei kuitenkaan auta vaan Juga tappaa surutta Fuugan. Fuuga kuolee Ginin vierelle. Gin havahtuu ja nousee verisenä ylös. Osaksi omaa verta, osaksi taas Fuugan. Kaikki luulivat Ginin kuolleen.

Juga pakenee, mutta Gin juoksee perään ja estää Jugan paon. Lopulta Gin tekee battogan ja vetäisee Jugan harjaksen battogaan ja iskeytyy Jugan päälaen lävitse. Juga kuolee tähän. Ginin lauma alkaa kipeämään laavan yläpuolellaolevaa vuorta ylös. Nuoret susisotilaat huomaavat nämä ja hyökkäävät alas. Suiga menettää henkensä pudotessaan laavaa. Yksi susista vetää Akamen mukaansa. Akame kääntää suden ilmassa ja ponkaisee vauhdit takaisin ylemmäs ja pelastuu. Gaia odottaa vuoren huipulla Ginin laumaa. Gaian ja Reiman joukot hyökkäävät toistensa kimppuun. Gaia repii Reiman vasemman etujalan irti. Gin ja Gaia tekevät battogat vastakkain ja Gin vahingoittuu pahasti. Hyomahyökkää omalla battogallaan ja Gaia sukeltaa sen sisään haavoittaen Hyoman. Kurotora yrittää seuraavaksi ja repii Gaian oikean korvan. Yksitoisensa jälkeen Ginin laumalaisia vahingoittuu Gaian hampaiden kautta eivätkä he voi taistella. Gaia ottaa Giniä jalasta kiinni ja reipottelee hetken kunnes heittää puuta päin. Ginin suusta roiskahtavat veret vauhdilla. Ben ja muut asettuvat haavoittuneina Ginin eteen. Gaiaa tämä ei kuitenkaan estä. Uros heittää Benin pois ja loikkaa Giniä kohden. Ben vetää Gaiaa hännästä estääkseen tuon. Gaia saa lopulta otteen Ginin kaulasta ja alkaa puristaa. Raiga tekee viimeisillä voimillaan oman iskunsa maasta. Hänen veljensä hyökkäävät Gaian kimppuun, mutta kaikki 3 saavat loppunsa Gaian hampaiden kautta, kun uros repii päät näiltä yksikerrallaan. Gin ja Gaia lähteväthyökkäykseen, mutta hyökkäyskeskeytyy kun kolmas koira hyökkää sekaan ja kaikki iskevät päänsä yhteen. Koira paljastuu Johniksi. John hyökkää Gaiaa kohden, mutta saa maistaa sudet torahampaista suoraan kasvoihin. Gaia hyökkää Musashia kohden, mutta pysähtyy kun hänen eteensä alkaa lennellä teräviä halkoja Akamen johdolle. Akame lävistää Gaian terävällä halolla. Gaia repii halon irti ja hyökkää Akamea kohti. Gaia ja Akame purevat toisiaan huulista ja kuonosta. Gaia repäisee otteensa ja Akamen huuli aukeaa ja kuonossa on reiät. Akame hyökkää jälleen ja käyttää uskomattoman nopeita liikkeitä niin että näyttäisi Akamea olevan useampi. Uros onnistuu harhauttamaan Gaian. Gin vetää Akamen turvaan ja repäisee Gaiaa poskesta, kyljestä ja kaulasta. Gin tekee viimeisen battogan Gaiaan ja repäisee puolinaamaa mukanaan. Gaia kaatuu. Gin vahingoittaa vielä lisää Gaiaa. Maa alkaa halkeilla ja koirat yrittävät paeta. Gaia aikoo ottaa Ginin mukaansa, mutta Reima hyökkää väliin ja Gaia vie Reiman mukanaan alamaailmaan kivivyöryn sekaan. Gaia sekä Reima kuolevat kivivyöryn alla.

Rauha on palannut Ohuun ja Gin lähtee käymään vanhassa kotikaupungissaan. Gohei on vakavasti sairas. Gin ja Daisuke kohtaavat jälleen, Gin hyppää Daisuken päälle ja kaataa tuon onneissaan. Gohei ilmestyy noiden taakse. Gin hyppää Gohein syliin ja nuolee tuota kasvoista. Gohei halasi Giniä viimeistä kertaa. Ukko menetti henkensä. Gin teki laumansa kanssa saattueen Gohein kunniaksi kun tuo vietiin ruumisautolla pois. Gin ylläpitää Ohun rauhaa ja kunnioittaa kaikkien menneiden muistoa.

G1ngan turvin Ohuun

Mutun ginga-aiheiset sivut

Kysely

  • Mitä pidät sivuistani?

    Katsele vastauksia

    Loading ... Loading ...

Linkit